Grönholm ehjän ajon jälkeen neljäs Kiteellä
GRX Red Devil Teamin Niclas Grönholm ja Samu Vaaleri sijoittuivat ralli SM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kiteellä neljänneksi. “Aika rauhallisesti tultiin. Pääasia oli päästä tänään maaliin”, Grönholm summasi.
Ralli SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu Kiteellä ei tarjonnut suurta draamaa. SM1-luokan voittoon ajanut Esapekka Lappi varmisti samalla luokan Suomen mestaruuden.
GRX Red Devil Teamin Niclas Grönholm ajoi virheettömän ja varman kilpailun, sijoittuen rallin yleiskilpailussa sekä SM1-luokassa neljänneksi.
Kahdessa edellisessä SM-rallissa keskeyttämään joutuneen Grönholmin ensisijainen tavoite oli ajaa Kiteellä maaliin.
”Aika köröttelyä, mutta maaliin ilman virheitä. Tästä kisasta ei jäänyt paljoa kerrottavaa, mutta maaliin pääsy tyydyttää. Varma ja ehjä ajo. Kun aamun ekoilla pätkillä ajoni ei lähtenyt luistamaan niin rallin lopuilla pätkillä en lähtenyt ainakaan yliyrittämään. Eteen ja taakse oli matkaa niin tyhmäähän sitä olisi siinä tilanteessa lähteä hölmöilemään”, Grönholm muistutti.
Kesäkauden ensimmäiset SM-pisteet kuitenkin tyydyttivät.
”Ensisijainen tavoitteeni oli ajaa ralli läpi. Reitti oli aika haastava, nopeahko ja vähän kaikkea oli tarjolla. Aamulla satoi vähän vettä ja se toi lisää pitoa, vaikka iltapäivän pätkät olivat taas jo täysin kuivia. Aika paljon oli hyppyjä ja tarkasti ajettavia ylityksiä. Hieno kokonaisuus”.
”Suuri kiitos huollolle ja yhteistyökumppaneille. Kaikki toimi tänään hienosti”, Grönholm muistutti.
Ralli SM-sarjan kauden viimeiset SM-pisteet jaetaan 25.–26. syyskuuta Porvoossa.
Tuloksia: Fixus SM Ralli Kitee:
1. Esapekka Lappi – Enni Mälkönen Škoda Fabia RS Rally2: 45:50,9
2. Patrick Enok – Silver Simm (EST) Škoda Fabia RS Rally2: + 24,3
3. Lauri Joona – Antti Linnaketo Škoda Fabia RS Rally2: + 44,8
4. Niclas Grönholm – Samu Vaaleri Škoda Fabia RS Rally2: + 1:35,4
5. Anssi Rytkönen – Juho-Ville Koskela Škoda Fabia RS Rally2: + 1:41,4
SM1-luokan pistetilanne 6/7 osakilpailua:
1. Esapekka Lappi Škoda 118
2. Lauri Joona Škoda 78
3. Patrick Enok (EST) Škoda 77
4. Jaspar Vaher (EST) Toyota 51
5. Anssi Rytkönen Škoda 49
6. Niclas Grönholm Škoda 41
7. Takumi Matsushita (J) Toyota 30
Kuva: Merita Mäkinen

















